Rockbändit ovat synnyttäneet tarinoita, joista osa on päässyt jopa elokuviin asti

Rock on musiikkityyleistä todennäköisesti eniten puhuttanut ja tunteita herättänyt genre. Rockbändien ikonisilla hahmoilla

Yes – legendaarisen progebändin tarina

Yesin alkutaival Yes on yksi progressiivisen rockin arvostetuimmista bändeistä, joskin se on ajan

Guns N’ Roses: Menestyksen vuodet 1985 – 1993

Guns N’ Roses -yhtye sai alkunsa 1980-luvun puolivälissä, kun Hollywood Rose- ja L.A.

Musiikki apuna kuntoutuksessa?

Musiikilla on lukuisia terveysvaikutuksia. Musiikki aktivoi lähes jokaista aivojen osa-aluetta ja sillä on

Popedan pitkä tie suomirockin huipulle

Tamperelainen Popeda on suomirockin klassikkoja, ja yhtye onkin muodostunut eräänlaiseksi suomalaiseksi instituutioksi vuosien varrella. Yhtyeen perusti Pauli “Pate” Mustajärvi jo vuonna 1977, ja siitä lähtien bändi on kolunnut keikkalavoja ympäri

Laulaja Alma on yksi Suomen kuumimmista vientituotteista

Alma eli Alma-Sofia Miettinen on yksi tämän hetken kuumimmista nimistä suomalaisessa musiikissa. Vuonna 1996 syntynyt Alma on sooloartisti, joka laulaa ja myös sanoittaa kappaleitaan. Alma tekee pop-musiikkia, joka on kaikessa

Legendaarinen rumpali Ringo Starr

Muusikko Ringo Starr nousi koko maailman tietoisuuteen 1960-luvun alkupuolella kun legendaarinen the Beatles valloitti kaikkien sydämet. Ringo toimi yhtyeen rumpalina, ja vaikkei hän kenties ollutkaan bändin suosituin jäsen, ei the

Haluaisitko opetella soittamaan itse musiikkia? Älä aikaile

Monet haaveilevat opettelevansa jonain päivänä soittamaan jotain instrumenttia. Usein ajatus jää kuitenkin pelkäksi haaveeksi, vaikkei asian laidan tarvitsisi olla niin. Pianon soittamisesta haaveillaan, mutta silti ei olla valmiita viettämään tuntikausia

50-luvulla saapuivat musiikkiin muutosten tuulet

50-luvun puoliväliin tultaessa vanhat suosikit kuten Sinatra ja Patti Page tekivät tilaa myös uudenlaisille suunnannäyttäjille musiikissa. Lavojen kuumimpia tähtiä musiikkimaailmassa olivat muun muassa Little Richard, Bill Haley sekä Jerry Lee

Jazz-musiikissa improvisaatiolla on suuri merkitys

Mitä jazz on? Jazz on musiikkityyli, jossa improvisaatiolla on yleensä todella suuri rooli. Suurimmassa osassa jazz-esityksiä soittajat esittävät soolo-osuuksia, jotka keksivät sitä mukaa kun soittavat. Lienee sanomattakin selvää, että moinen
split